tiistai 1. marraskuuta 2016

Sushi lautanen ilman susheja


Halloween kuvia vielä kuvaajalta odotellessa voidaan palata jokunen viikko taaksepäin kun podettiin tyypillistä "mitä tänään syötäisii" momenttia mieheni kanssa. Toisaalta teki mieli susheja mutta ajatus loputtomasta sushien valmistus projektista latisti sushi himoani.

Päätinkin oikaista ihan kunnolla ja kokeilla susheja jotka eivät ole kuitenkaan susheja nähneetkään :D Ostettiin siis kaikki sushi ainekset mutta jätin levät kaupan hyllylle. Sen sijaan ostettiin riisipaperia ja suunnitelmissani oli että kasataan itse täytteen riisipaperille ja päästään näin paljon helpommalla.

Siispä kasasin täytteet lautaselle ja leikkasin isot riisipaperit neljään osaan ja otin pöydälle vedellä täytetyn lautasen. Kuitenkin kahden riisipaperi taiteilun jälkeen luovuin itse koko ideasta. Riisipaperi kun kastuessaan muuttui hyvinkin hankalaksi käsitellä eikä tuo "kasaa jokainen suupala näppärästi" toiminutkaan ainakaan omalla kohdallani kovin hyvin. Mieheni sen sijaan tykkäsi väkertää näitä ja söikin kaikki omat täytteet riisipaperipaloihin käärittynä meikäläisen lappaessa ruokaa suoraan haarukalla suuhun :D

No hyvää oli jokatapauksessa. Pirskotin soijakastiketta suoraan lautaselle jolloin ei tarvinnut dippailla jokaista haarukallistakaan soijakastikkeeseen.



QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti