perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulu 2016


Joulu on takana päin ja vuoden vaihde häämöttää ihan oven takana. Tässä on viikko mennyt työkiireissä ja joulun kuvia käsitellessä. Vihdoin ja viimein kuvat käyty läpi ja tässä postauksessa onkin aikamoinen kuvapläjäys meidän joulusta.
Joulu on jollain tapaa ollut aina vuoden kohokohta. Jos lapsena joulu oli maailman jännittävin juttu ja odotetuin päivä, ei aikuisiän joulut siitä ole paljon poikenneet. Olemme viettäneet joulut aina perheen kesken ja sukuloiden. Joulut ovat kautta aikain olleet ihanaa yhdessä oloa ja jokainen joulu on ollut mitä onnistuinein. Tänä vuonna joulusta teki vielä erityisen spesiaalin se että vietimme sitä ensimmäistä kertaa meidän kotona! Aiemmin kun ollaan asuttu kerrostalossa ei sinne ole voinut majoittaa koko porukkaa millään ilveellä. Tänä vuonna keräännyttiin kuitenkin meille ja voi pojat että olin odottanut tätä koko vuoden! :D
Hankittiin ensimmäistä kertaa aito joulukuusikin kun aiempina vuosina ei ole ollut kovin järkevää kun pyhät ollaan kuitenkin aina oltu poissa. Hamstrasin paljon uusia joulukoristeita ja saatiin alakerran vierashuonekin siihen kuntoon että sielläkin pystyi jo nukkumaan (vaikka huone muuten onkin vielä kesken). Oli kivaa saada jouluksi sukulaisia käymään ja päästä kerrankin näyttämään meidän joulukoristein vuorattua kotia. 
Joulu koostui siis tyypilliseen tapaansa läheisten kanssa syöden, saunoen, viiniä juoden ja lautapelejä pelaillen. Vaihdettiin ihania lahjoja, katseltiin leffoja, naurettiin ja paijailtiin vuoroin kissoja, koiria ja jopa Örkki pääsi kurkistamaan joulun menoa terran ulkopuolelta!
QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti