lauantai 6. tammikuuta 2018

Lauantai




Voi pojat, vapaa viikonloppu vailla suunnitelmia! Vaikka jouluna ja uutenavuotena saikin nauttia vapaista ja oli super hauskaa niin kyllä se vaan tekee kutaa olla ihan kotona! Muutama tunti aamulla ennen töitä ja muutama tunti illalla töiden jälkeen kotona hengailuaikaa ei ole tuntunut riittävälle ja olen miettinyt miten hyvää tekisi yhtäkkinen viikon loma. Sellainen ettei sille ehtisi oikeasti pläänätä mitään! Keväällä häämöttäville lomille on jo ohjelmaa buukattu vaikkei edes tarkkoja päivämääriä ole vielä edes sovittu :D Ja ei sillä, suunnitelmat on erittäin jees koska kivoja juttuja on tulossa. Muutenkin tykkään etukäteen miettiä ja suunnitella niin että saan käytettyä lomat ns fiksusti ja ehdin tekemään asioita joita haluan. Mutta nyt on ollut vahvasti fiilis että ihan vaan kotona oleminen, siivoaminen ja pyykin peseminen olisi aika jees (myös pesuhuoneessa kasvava pyykkivuori on vahvistanut tätä fiilistä :D).

Nyt viikonloppu on vapaata ja tajusin ettei ole mitään suunniteltua ohjelmaa, ai että! Nukuttiin tänään ysiin asti ja käytiin lenkillä. Ollaan siivottu, tehty ruokaa, tykitetty Modern Familyn uusinta tuottista Netflixistä ja pääsin tosiaan iskemään sen alati pesuhuoneen lattialta alaa valtaavan pyykkivuoren kimppuun. Olen täytellyt bujoa (tästä muuten tulossa postausta ensi viikolla), keräsin ne muutamat joulukoristeet takaisin ullakolle ja heitin vihdoin liian kauan olohuoneen hyllyillä olleet kuolleet kasvit menemään. 
Vielä huominen vapaa ja ainoa suunniteltu ohjelma on illalla käsilläseisonta tunti ja 90min jooga. Bujossani onkin yhtenä kohtana vuoden 2018 tavoitteissa että oppisin vihdoinkin seisomaan käsillä. Tämähän oli jo viime vuonnakin tavoitteena mutta enpä ihan hirveästi tämän eteen mitään tehnyt :D Näin ollen ystäväni pyytäessä minua mukaan tunnille mietin että nyt on mahdollisuus oikeasti toteuttaa tämäkin tavoite. TOSIN ongelmahan on se että pelkään oikeasti sitä käsillä seisomista. En edes tiedä mistä tämä pelko juontuu mutta jokin siinä on että pelottaa ajatus kuinka koko kroppa on vain käsien varassa ja käsien pettäessä pää pamahtaa ensimmäisenä lattiaan. Että katsotaan nyt mitä mahdan huomisesta tunnista saada irti :D 
Kuvathan ei liity mitenkään tekstiin vaan nämä napattiin joulupäivänä kun aurinko sattui näyttäytymään! Diggailen ihan kympillä tätä mun uutta talvitakkia minkä löysin VeroModan alennuksista. <3




Näillä fiiliksillä jatketaan viikonlopun viettoa! Mukavaa lauantaita tyypit :)
QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti