sunnuntai 9. huhtikuuta 2017

Mitä tänään syötäisiin? / Viherlautanen


Ollaan innostuttu tekemään satunnaisesti viherlautasia. Niitä kun voi soveltaa aika vapaasti aineksilla mitä löytyy ja maustamalla niistä saa todella herkullisia! Edellinen viherlautasemme löytyy täältä. Myös kvinoa on kasvattanut suosiotaan ruokapöydässämme ja sitä eksyy yhä useammin salaatteihin, viherlautasiin ja muihin ruokiin esim riisin korvikkeena.



Tämän kertainen viherlautanen sisälsi seuraavaa:
Tuoreet kasvikset:
  • Lehtikaalia (pilkoin ensin pieneksi ja maustoin sitruunaisella oliiviöljyllä ja suolalla)
  • Kurkkua
  • Paprikaa
  • Silmusalaattia
  • Avokadoa 
  • Kvinoaa (keitä ohjeen mukaan ja mausta keittäessä kasvisliemi kuutiolla)
Uunikasvikset:
  • porkkanaa (maustoin oliiviöljyllä, suolalla ja ranskanperunamausteella. Laitoin porkkanat ensin uuniin n 15min kunnes lisäsin loput kasvikset)
  • parsakaalia
  • sipulia
Lopuksi keitin vielä kananmunat annoksiin jättäen keltuaisen vähän löysäksi.





Näihin annoksiin voi tosiaan laittaa ihan mitä kasviksia vaan mieli tekee. Pinaattia lehtikaalin sijaan tai kaveriksi, marjoja tai vaikkapa jotain juustoa. Jos tuntuu että kaipaa sekaan jotain lihaa niin senkus paistaa kanafilen tai kalaa lisukkeeksi!
Tällä kertaa meidän viherlautaset saivat kaverikseen kotitekoista tsatzikia mitä oli jäänyt yli edellisen päivän ruoasta.
Toimii!
QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti