keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Pulsan asema





Sunnuntaina keksittiin lähteä mieheni ja ystäväni kanssa Pulsan asemalle. Pulsan asema on vanha rautatieasema, jonne liikenne lopetettiin vuonna 1977. Nykyään Pulsan asema toimii kahvilana ja myymälänä josta löytyy mitä ihanimpia sisustusjuttuja!
En ole ikinä aiemmin Pulsan asemalla käynyt ja yllätyin miten paljon siellä oli porukkaa. Sana paikasta on kirinyt ja se vetää ihmisiä viettämään kesäpäivää viihtyisässä ympäristössä ja varmasti antaa inspiraatiota sisustukseen! Isossa rakennuksessa oli paljon huoneita täynnä ihania tavaroita ja pihalta löytyi vielä toinenkin rakennus jossa oli oma kahvilansa. Ihania huonekaluja ja sisustuselementtäjä oli niin paljon että olisi tehnyt mieli ostaa koko paikka tyhjäksi :D Tällä kertaa tyydyimme kuitenkin limonadeihin jotka nautimme terassilla.
Oli muuten myös siistiä kun juna ohitti aseman ja pääsimme seisomaan iiiihan viereen, vain ohuen aidan erottaessa meidät ohitse kiitävästä junasta. Hiukset ja helmat hulmusi ja oltiin kaikki yhtä mieltä junan hävitessä maiseman taa - vitsi oli siistiä! Pienestä sitä joskus riemastuu :D
Kuvia napsin kuitenkin tyypilliseen tapaani kuin hullu, joten tässäpä teillekin maistiaisia miltä Pulsan asemalla näyttää. 
















QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti