sunnuntai 13. elokuuta 2017

Elokuu ja luovaa taukoa



Töitä, tanssia ja salitreeniä. Siinäpä tiivistelmä menneeltä viikolta. Viikonloppuna höllättiin ja nautin ystävistä, viinistä ja huurteisista terassilla, putkeen menneestä tanssikeikasta ja mielettömästä kelistä (paitsi lauantai yönä kun myrskysi ja salamoi :D). Viikko suhahti silmien ohi räpäyksessä ja taas on yksi viikko vähemmän kesää jäljellä.
Kamera ei ole loppukesästä kulkenut matkassa kovin ahkerasti. Olen huomannut että näitä pieniä "luovia taukoja" tulee otettua systemaattisesti sykleissä parin viikon tai kuukauden välein. Suuntaan energian aina muutamaan juttuun kerrallaan ja se syö väistämättä aikaa ja jaksamista muualta. Se on kuitenkin ihan luonnollista ja näin kerään taas intoa hetkeksi vähemmälle jääneisiin proggiksiin. Onneksi olin sopinut viime viikolle yhdet kuvaukset koska oma jaksaminen kuvaamiseen tai kuvankäsittelyyn ei ole ollut nyt ihan huipussaan. :D Nyt tauon jälkeen alkaa kuitenkin sormet hapuilla taas kameran suuntaan ja photarin kimppuunkin olisi ihan kiva päästä. Vaikka usein olen huomannut että tekeminen luo tekemistä, niin ajoittain pieni tauko tekee kuitenkin terää. 
Kuvat: Lassi Patanen
QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti