perjantai 25. marraskuuta 2016

Kuvien editointi / ennen-jälkeen





Tässä kun käsittelin uudelleen osan Mauritius kuvista noihin Throwback postauksiin, ajattelinkin että voisin tehdä postauksen kuvan käsittelystä! Tykkään itse käsitellä kaikki kuvani mitä julkaisen. Useimmiten kuva ei vaadi kuin vähän valoa ja värien eloisuutta. Kaikki varmasti tietävät tunteen kun joku maisema tai tilanne näyttää erityisen kivalta silmään mutta kameraan tallentunut kuva ei vastaa todellisuutta. Värit ovat harmaat eikä muutenkaan kuvan tunnelma anna oikeutta sille miltä tilanne on oikeasti näyttänyt. Silloin pieni kuvan editointi on paikallaan. Kameran asetuksiakaan kun ei aina saa säädettyä niin että tilanne välittyisi kuvaan oikeanlaisena.


Joskus taas tykkään leikitellä editoinnilla enemmänkin. Nämä ovat toki makukysymyksiä. Joidenkin mielestä saatetaan mennä jo liiallisuuksiin mutta omaa silmääni miellyttää tietyissä kuvissa äärimmäinenkin editointi. Toisaalta raja on hiuksen hieno milloin mennään jo liiaksi käsiteltyyn, mutta kuten sanottu; maku kysymyksiä.

Valitsin suurimmaksi osaksi tähän postaukseen kuvia Mauritiuksen reissusta koska ensinnäkin kuvat sieltä nyt vaan ovat niin kivoja että niitä voisi katsella vaikka miten paljon. Toisekseen olen niitä juuri käynyt läpi ja sieltä löytyi todella monta hyvää esimerkkiä aika radikaaleistakin muutoksista mitä kuvankäsittelyllä saa tehtyä. Tavalliset kotona otetut poseerauspönötykset tai ruokakuvat kun nyt ovat vähän tylsempiä eikä niissä nyt hirveää eroakaan ole, mitä nyt valoa, sävyjä ym tulee vähän muutettua.


Rakastan itse katsoa kuvia ennen ja jälkeen editoinnin. On kiinnostavaa nähdä miten tavallinen ja tylsä kuva muuntautuu upeaksi lopputulokseksi pienellä säädöllä. Siitä syystä koitin kerätä omista kuvistani tällaisia joissa eron näkee parhaiten. Kuvaan nykyään lähes kaikki kuvat raw kuvina jolloin pääsen vaikuttamaan paljon paremmin kuvan jälkiedittiin. Etenkään kun en ole vielä ihan älyttömän haka kameran asetusten kanssa, joskin opin koko ajan uutta. Opin toki myös editoimisessa jatkuvasti lisää. Raw kuvien kanssa leikkiminen avasi itselleni aivan uuden oven kuvien käsittelyyn. Niin monet liian tummat kuvat ovat usein hyvin pitkälti pelastettavissa jos kuva on otettu rawina.


Jos katson vuodenkin takaisia kuvia tekisi mieli käsitellä kaikki kuvat uudestaan. :D Tosin onhan tässä vuoden varrella editoinnin oppimisen lisäksi tapahtunut parannusta myös kamerakalustossa. Viime jouluna mieheltäni lahjaksi saama 50mm f1.8 putki sekä vähän sen jälkeen hankittu 16mm f2.8  laajakuvaputki ovat antaneet kuvaukseen paljon lisää. Uusimpana lisänä jälkikäsittelyyn olen ottanut filtterit joilla saa viimeisenkin värisäädön kuvaan ilman manuaalista räpläämistä. Käsittelen siis kuvan ensin ok:ksi ja saatan sitten leikitellä vielä filttereillä miellyttävän lopputuloksen saamiseksi.

Omasta mielestäni muutama tärkeä seikka tulee huomioida kivan kuvan saamiseksi:

-Säädä kameran asetukset mahdollisimman hyviksi jo kuvaa otettaessa.Näin jälkikäsittelyäkään ei tarvitse tehdä niin paljoa. Tai jos haluaa nyt jotain leikitellä niin ei ainakaan mene aikaa turhaan siihen että yrittää säätää täysin keltaista kuvaa normaalin sävyiseksi. Kameran asetuksissa on toki itsellänikin vielä paljon opeteltavaa mutta hiljaa hyvä tulee. Kokeilemalla ja netistä löytyy paljon ohjeita. Itselläni tässä toimii apuna myös mies ja anoppi!
-Koita ottaa kuva suorana ja tarvittaessa suorista kuvaa jälkieditissä. Mikäli taustalla näkyvä taivaanranta on vinossa ei kuva näytä hyvältä.
-Sommittele kuvauskohde jo kuvatessa ja huomioi tarkennuspiste. Mikään ei ole häiritsevämpää kuin väärään kohtaan tarkentunut kuva. Tarkennusta voi toki käyttää tehostekeinona ja tarkoituksella tarkentaa varsinaisen kohtiin ohi. Jos kuitenkin ideanasi on ottaa yksi hyvä kuva vaikkapa kukassa olevasta perhosesta niin pidä huoli että olet tarkentanut perhoseen etkä vaikkapa takana olevaan pensaaseen.
-Tuo kuvaan tarpeeksi valoa. Jos kuva jää liian hämäräksi niin lisää valoa jälkikäteen. Näissäkin nyt tietysti puhun kuvista joissa ei tarkoituksella ole haluttu jättää kuvaa hämäräksi.
-Huomioi luonnonvalo. Kokeile kuvata vastavaloon ja tai testaile sivusuunnasta tulevaa valoa. Usein valoisa mutta pilvinen keli toimii myös hyvin. Yleensä suorassa keskipäivän auringonporotuksessa ei tule niitä parhaimpia otoksia (siitä tosin etenkään tähän vuodenaikaan ei ole huolta :D). Huomioi myös kameran säädöissä jos kuvaat sisätiloissa loisteputkivalossa ettei kuvasta tule liian sinistä tai keltaista. Vältä tilanteita missä samassa kuvassa on sekä luonnonvaloa että loisteputkivaloa.



Haluan vielä loppuun painottaa että en missään nimessä ole ammattilainen valokuvauksessa saatika kuvien käsittelyssä. Paljon on vielä itsellänikin opittavaa!
QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti