perjantai 18. syyskuuta 2015

Terveellinen latte


Löysin alkuviikosta netistä paleo laten. Kyseinen latte kuulosti hieman oudohkolta sillä se sisälsi raakaa kananmunaa mutta herätti myös mielenkiintoni. Päätin testata vaikka en uskonut että se voisi kovin erikoiselta maistua. Yllätyksekseni latte oli kuitenkin ihan mielettömän hyvää! Juoma maistui ihan sellaiselle kunnon kermaiselle latelle mutta todellisuudessa siihen ei tule kermaa eikä mitään muutakaan epäterveellistä. Ajattelin jakaa tämän laten vaikka testaukseni jälkeen olen bongannut kyseisen reseptin jo useammastakin blogista. Juomaahan voi jokainen miksata omaan suuhunsa sopivaksi mutta tässä siis minun versioni terveellisestä latesta!

Keitä normaali määrä kahvia. En nyt mitalla mitannut paljonko meillä sitä oli mutta veikkaisin noin neljää desiä. Laita juuri keitetty kahvi blenderiin ja sekaan kaksi raakaa (mielellään luomu) kananmunaa. Makeuttajaksi sekaan hunajaa ja sitten mausteita oman maun mukaan. Laitoin n. ½tl kanelia ja ripauksen kardemummaa. Lorautin vielä perään ihan vähän vedenkeittimessä kiehuvaksi keitettyä vettä. Sitten ei muutakun blenderissä ainekset sekaisin! Juoma menisi nopeasta aamiaisesta kuin jälkiruoastakin!



QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti