perjantai 28. heinäkuuta 2017

Hito Hyvä Pienpanimojuhla



Viime lauantaina oltiin Lappeenrannan satamassa järjestetyssä Hito Hyvä Pienpanimojuhlassa. Koko satama oli muuntautunut isoksi olut tasting alueeksi ja sitä oluttahan riitti! Makuja oli yli 110 ja maistiaisia lunastettiin poleteilla joten asiointi kojuilla oli nopeaa ja vaivatonta.
Oli ihan mahtava tapahtuma! Tykkään fiilistellä hyviä oluita ja nyt löysin monta uutta lempparia. Vaikka olut tasting kuulostaa kohtalokkaalta, etenkin suomalaiset juomatavat tuntien, en nähnyt yhtäkään liian humalaan itsensä juonutta tai kuullut yhdenkään lasin särkyvän. Kaikin puolin todella onnistunut tapahtuma ja toivon että tämä järjestetään ensi vuonna uudelleen! 
Aiemmin päivällä oli ollut järkyttävä vesisade ja olin varustautunut värjöttelemään tihkusateessa. Varustauduin pitkähihaisella ja paksulla nahkatakilla mutta jo satamaan kävellessä kävi ilmi että sateista ei ollut enää tietoakaan ja aurinko porotti kuumana niskaan pakottaen vähentämään vaatevarustusta alkuillasta. Auringon laskiessa olin kuitenkin tyytyväinen että raahasin lämpimät vaatteet mukanani. Nekään eivät kuitenkaan pelastaneet minua tältä flunssalta..
Podin muuten lähtiessä hiuskriisiä ja keksin väsätä helpon parin ponnarin kampauksen. Kuitenkin aika pian kuvat otettuamme aloin miettimään että kampaus on liian outo ja avasin alemman ponnarin. Satamaan päästyämme olin jo avannut koko hiukset auki. Sinällään harmi koska näitä kuvia katsoessa olisi tuo ponnarisettikin toiminut ihan kivasti.












QuickEdit
Jenni
0 Comments

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti